keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Mirjan matkassa 9.5.2018 

Keskiviikko. Päivääni sisältyi kierrätystä, joka on osa opiskelijoiden koulutusohjelmaan kuuluva merkittävä osa. Opiskelijat suorittavat kierrättämisen ja kestävän kehityksen kokonaisuutta tänään keräämällä meren rannalla muovijätettä ja muuta roskaa. Muovijätteen määrä luonnossa on noussut täällä Britaniassakin yhdeksi isoksi aiheeksi kaikkialla. Silti täällä vaikuttaa siltä, että kierrätys ja varsinkin jätteiden lajittelu ei toimi samalla tavalla tehokkaasti ja systemaattisesti kuin meillä Suomessa. Teemaan ei pääse ihan selkeästi käsiksi. 
Vuoroveden mukana rannalle ajautuu myös kaloja, jotka jäät kuivalle maalle kuolemaan. Kuivuessaan suola jää niihin. Kuivana kalat muistuttavat stryroksin palasia - niitähän minä tietysti keräsin innoissani :)

Rannalla keräämässä muovijätettä, jota löytyi ilahduttavan vähän.
Iltapäivällä opskelijoilla oli jälleen liikuntaa. Pelasimme samoja pallopelejä kuin viikko sitten. Tampereen opiskelijat osallistuivat tällä kertaa mukaan. Oli mukava myös todeta, kuinka taitavia ja rohkeita täkäläiset opiskelijat ovat erilaisissa liikuntasuorituksissaan. Kaikki saavat runsaasti positiivista kannustusta suorituksistaan ja henkilökunta on aidosti mukana tekemisessä. 
Opiskelijoiden ohjauksessa on erityistä myös se, että ohjaajat ja opettajat vaihtuvat pitkin päivää. Opiskelijat tottuvat erilaisiin ihmisiin ja tilanteisiin. Myös ryhmien koko vaihtelee  parista kolmesta opiskelijasta lähes pariinkymmeneen opiskelijaan. Ohjaajia on ryhmissä paljon, lähes kaikilla on omaohjaaja.
Opiskelijoiden päivän tavoitteet ovat henkilökohtaisia ja usein hyvin pieniä. Dokumentointi tapahtuu edelleen käsin lomakkeille. Omaohjaaja kirjaa myös havainnot päiväkohtaisesti opiskelijan kansioon.

Collegessa opiskelijoiden tietoja, tekemisiä ja havaintoja kirjataan käsin lomakkeille päivittäin. Keskustelimme, miten Suomessa opiskelijan tiedot kirjataan vain  sähköiseen järjestelmään. Tässäkin oppilaitoksessa ollaan menossa samaan suuntaan vähitellen.

Keskustelemme myös brittien koulujärjestelmästä. Koulutusasteen menevät suurin piirtein samoin kuin meillä. Koulutusen rahoitus sen sijaan on erilainen kuin Suomessa. Mitä pidemmälle täällä opiskelee, sitä enemmän koulutuksesta joutuu itse maksamaan. Myös erilaiset apuvälineet ovat opiskelijoille omakustanseisia. Jos opiskelija tarvitsee uuden pyörätuolin, hankitaan se pääsääntöisesti hyväntekeväisyystyöllä. Koululounas on opiskelijoille omakustanteinen. Opiskelijat syövät - kuten täällä muutenkin- melko epäterveellisesti. Sipsit , virvoitusjuomat ja ylipäätään teolliset tuotteet ovat arkipäivää opiskelijoiden  ruokavaliossa. Tervellisestä ruoasta puhutaan oppilaitoksessa ja kannustetaan syömään terveellisesti, mutta toteutus jää usein puheen tasolle. Myös suomalaisesta kouluruokailusta ja ravitsemuskasvatuksesta keskustellaan. Olemme monessa asiassa todella edelläkävijöitä. 

Päivän päätteeksi käymme vierailemassa Yarmouthissa valmalaisten luona. Oli mukava viettää yhteistä aikaa kaikki yhdessä. myös maaseudun "rauha"oli hyvä kokea pikkukaupungin turistiruuhkan keskellä.

Maalaismaisemaa Yarmouthin kylässä.
Yarmouthin kylän talojen tyyliä: vanhat olkikattotalot ovat maaseudulla tuttu näky.

Valmalaisia maalaismajoituksensa edustalla tamperelaisten kanssa.



Ja päivän sää: Aamulla lähdin liikkeelle sortsimeiningillä. Iltaa kohti sää jäähtyi dramaattisesti. Nyt yösadetta odotellessa :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti