lauantai 25. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen viikko GIS:llä töissä

Ensimmäinen työviikko takana, maanantaina olimme aika väsyneitä sunnuntaisen 12h matkustamisen vuoksi. Jokaisella on ollut omat ruoka ja tiskivuorot, aamupalat ja lounaat valmistamme itse.
Työpaikalle on puolen tunnin kävelymatka ja työt alkavat klo 09:00
Työmatkan varrella on paljon nähtävää.




Työpaikalla soi summeri tauon alkamis ja lopetus merkiksi, kaksi 10min taukoa ja yksi 30min tauko Ensimmäisellä tauolla taukohuoneessa on eriskummallinen tuoksu, joka tulee lattioiden pesuaineesta.


Työpäivä päättyy klo 15:00 työpäivän jälkeen ollaan joinakin päivinä kaupoille ja välillä tekemään suoraan ruokaa. Kaupungin kadut ovat tulleet aika hyvin tutuksi.

"Töissä ollut kovaa kiirettä ja juoksemista ees taas, ei tahdo pysyy edes perässä. Robert on yksi työntekijöistä, jonka kanssa olen tehnyt töitä ja hänen harrustuksensa on kerätä ja rakentaa pienoismalli lentokoneita ja panssarivaunuja. Hän käy myös koulussa opiskelemassa äidinkieltä. Patrick on myös ihan mukava työntekijä, kova puhumaan ja kertomaan vähän niinkuin Robert. Töissä on muuten mennyt lepposasti vaikka onkin juoksemista paikasta toiseen, jalat ja selkä ollut tosi kipee kun ei hirveesti pääse istuskelemaan. Ihan hyvin saanu aina välillä tehdä töitä ja välillä ollut taas rauhallisempaa. Työpaikkana se on ihan okei, mutta positiivista on se että siellä on kaikki tavarat hyllyissä ihan järjestyksessä, mutta miinuksia siitä pölymäärästä. Vapaa-aikakin menee tosi mukavasti, kun pääsee lähtemään kaupoille taikka tekemään ruokaa. Maisemat täällä on todella hienoja ja joistain saa todella hyviä kuvia. Ilmasto ollu sateinen, mutta onneks välillä paistaa aurinko ja on ihan lämmin. Lauantaina 25.3.2017 pääsee katsomaan HarryPotter linnaa, syömään ulos ja taas kaupoille. Paikkana todella hyvä mielenkiintoinen, että tää reissu jää kyllä mieleen! :) -Heidi- "


"Ensimmäinen työviikko takana ensimmäisenä päivänä olin keräilyssä patrick kanssa seurasin patrick melkein koko päivän. jalat olivat puhki työpäivän päätyttyä Torstaina olin Heidin ja Robertin kanssa yläkerrassa Keräiltiin ja lastattiin tuotteita liukuhihnalle jotka meni liukuhihnaa pitkin alas. Ilmasto on ollut lämmin ja sateinen. Kaupoilla ollaan käyty. Lento matka sujui hyvin lensin ihan ensimmäistä kertaa lentokoneella englantiin. Tänään lähdemme käymään cathedral harry potter linnassa. Täällä on ollut kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää. -Janette-

" ensimmäisinä päivinä tarroitin kooditarroja kävelytukiin ja "vessatuoleihin" sekä kokosin ruokarolaatoreita, sain hyvät työohjeet rouva X:ltä joka on kuuro, hän näytti peukkuja aina kun työ meni hyvin, olin myös ylhäällä tekemässä keräilyä. Ylhäläkin tuli paljon käveltyä   ois kivaa jos ois askelmittari  niin tietäis että paljonko on kävelly päivän aikana. työntekijät ovat mukavia ja niiten kansa on kivaa tehdä hommia.
- Andy-



"Meno ollu aikas vauhdikasta ja joutunu käveleen ja seisoon lähes kokoajan (jalat kiittää).
Hommat välillä toistaa iteään ja meenaa moti mennä liiankin usein työntekoon.
Jotkut hommat kuiteskin on ollu melko mukavavia kuiteskin.
Useat muut työntekijät ovat hauskoja, rentoja, ja muutenkin mukavia.
Ymmärrän mielestäni melko hyvin englantia, mutta puhuminen välillä tuottaa ongelmia kun pelkää että lausuu tai sanoo väärin jotain. Vaikka sanoin että ymmärrän melko hyvin paikallista kieltä, mutta joskus työntekijoiden jutuista en kuiteskaan kokoaikaa ole perillä.
Vapaa-ajalla on tullu oltua kaupungilla aikalailla, eli ostareilla siis.
 Ja tänään ilmeisesti mennään ns. Harry Potter-linnaan.
-Alfons-

1 kommentti:

  1. Kiva lukea teidän tunnelmia ekasta viikosta. :) Töitä ilmeisesti riittänyt tosi hyvin, toivottavasti pääsitte viikonloppuna lepäilemään ja tekemään muitakin juttuja!

    VastaaPoista