keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kymmenes päivä Unkarissa


Tänään menin Kaisa, Outin, Jooan ja Venlan kanssa Dabasiin katselemaan ja ostamaan hyviä tuotteita. Sen jälkeen mentiin jäätelölle ja sitten mentiin toiseen ruokakauppaan ja sitten mentiin uudestaan samaan vaatekauppaan ja siitä sitten lähdettiin bussilla takaisin päin 2:lla bussilla, mutta viimeinen bussi  vei meidät takaisin lähelle kämppiämme. Ostimme itse bussiliput ja jäätelöt englannin kielellä. Jäätelö oli vanilija, vadelma ja banaani-suklaa. Minä olen kertonut ensimmäisessä ruokakaupassa kertonut kassa olevani 18-vuotias, jotta saisin ostettua 2 olutta mun iskälleni englanniksi. - Jere

Päästiin Katin kyydissä Dabasiin ja lähdimme kaupoille mm. Aasian market, Tesco ja Penny. Ostin tuliaisia äidille paprikatahnaa, siskolle suklaalevyn ja itselleni apinalaastareita, hiuspidike, kosketusnäytön kynä ja pehmokoira, joka on villapipossa. Kävimme myös jäätelölllä samassa paikassa kuin sunnuntaina. Ostin karamelli, Mango ja pistaasi pallot. Yksi pallo maksoi 200 HUF eli 0,65 e. Puhuin myyjälle englantia ja se tuntui vielä vähän vaikealta. Bussilipun ostin itse kuskilta. Reissu oli ikimuistoinen, koska kuski heitti meidät takaisin tullessa bussista ulos, syytä emme vieläkään tiedä. Odotimme 20 min. Ja tulimme saman numeron 610 bussilla takaisin asuinpaikkaan. 
Illalla meillä oli syntymäpäiväjuhlat, söimme kahta laatua kakkua. Toinen oli kinuskikakku ja toinen oli Sacher-kakku. Tykkäsin vähän enemmän kinuskista. Joimme "lasten shamppanjaa". 
Tänne tuli myös uusia opiskelijoita Keskuspuistosta. Se oli kivaa ja väkeä oli paljon. -Kaisa-

Aamulla syötiin tukevasti. Lähdettiin aamun ainoalla bussilla klo 8:35 Budapestiin loppumatka mentiin metrolla muutama pysäkki. Jokainen hoiti itse metro ja bussi lippujen ostot. Ymmärsimme myös lippuautomaatit mutta automaatti ei meitä.
Ensin käytiin ostamassa eväitä ja juomaa tulevaa päivää varten sitten mentiin kauppahalliin siellä vain käväisimme kun olimme olleet jo kerran. Sitten mentiin KGellertin hotellin ja kylpylän autoihin katsomaan 98 vuotiasta arvokasta rakennusta. Rakennuksen ikä selvisi kun kysyimme itse sitä virkailijalta. Aulat olivat hienoja. Tämän jälkeen jatkoimme Gellertin vuorelle jonne oli 130m nousua. Näkymät oli hienot. Nousu oli rankkaa, mutta kannatti. -Perttu

Kävimme Gellertin vuorella näkymät olivat mahtavat kävimme myös kuuluisalla juutalaisten tönäisy Tonavaan kohdalla näky ja kuvitelmat olivat karmeat niin moni ihmis henki vain tuupattiin alas tonavaan vaikka heillä olisi ollut perhe työ ja joillakin lapsilla viellä elämä edessä kengät olivat metallia mutta silti näky oli aika surullinen sen paikan nähtyäni jäin miettimään mitä jos olisin itse ollut jonkun sijasta siellä? Hui sen jälkeen menimme syömään italialaiseen ravintolaan. Tilasimme ruoat itse englanniksi ja ruoka oli makoisaa pitkän reissun jälkeen. Kun pääsimme bussiin meitä nuoria väsytti aika makoisasti nukuimme siis vähän aikaa bussissa. Kun saavuimme majoitus paikkaamme nauru vain raikui ilta meni synttäri juhlia juhliessa (: -Sarita

Olin Tarun, Sarita ja Pertun kanssa koko päivän Budapestissa ja shoppailin sillä aikaa yksin toisaalla kun muut kiertelivät nähtävyyksiä. Oli kiva päivä ja mukavaa oli päästä vielä yhden kerran käymään Budapestissa sekä ostoksilla. Metrolippuja ostaessamme lippuautomaatit kanssa tuli hieman ongelmia mutta selvittiin kyllä loppujen lopuksi. Oltiin niin täynnä ruoasta, kun saavuttiin majoituspaikkaan, ettei jaksettu syödä päivällistä.  Enää yksi kokonainen päivä matkaa jäljellä ja viimeinen vapaa päivä oli tänään. - Minttu



Rekoilla on ohituskielto tiettyyn aikaan päivästä. Niiden vauhti on välillä aika hidasta.





Kauppahallissa piti käydä toistamiseen.






Keskellä ylhäällä on Gellertin vuori, jonne lähdimme kiipeämään.






Gellertin hotellin aulassa on vanhanajan tunnelmaa

Viereisessä Gellertin kylpylässä on upea sisustus. Rakennus on kahden vuoden päästä 100 vuotta.









Matka alkaa :-)





Vihdoinkin perillä ja ensin nautitaan eväät


Kuvattavaa riitti
















Paikallisten tavoin otettiin rennosti


Kauppahalli

Ostoskadulla roskia?


Ostoskadulla oli myös kirkko



Hard rock cafessa kävimme katsomassa ostoksia


Shoes on the Danube,
Parlamenttitalon kohdalla rantabulevardilla on kengistä koostuva muistomerkki –Shoes on the Danube. Toisen maailmansodan aikaan juutalaisia pyydettiin riisumaan kenkänsä ennen kuin heidät ammuttiin ja tiputettiin Tonavaan.



Tarun ruoka: kasviksia, aurinkokuivattua tomaattia ja pekonia. Juomana sama kuin nuorisolla :-)

Kävimme italialaisessa ravintolassa syömässä, oli todella hyvää ruokaa. Nuoret ottivat pastaa eri muodossa.
Kotimatka kesti yli tunnin.

Taru kävi kauppareissulla pyörällä ja samalla kirkossa messua katsomassa.


Edesmenneen isännän Eeron ja hevostenhoitajan Henkan syntymäpäivä juhlistettiin isolla porukalla.







Tarun entinen opiskelija Irene tuli tilalle Keskuspuiston porukan mukana. Oli mukava tapaaminen pitkästä aikaa. Piti tulla Unkariin tapaamaan tuttuja. Viimeksi Irene kävi Skogsterilla vanhojen opiskelijoiden tapaamisessa.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti